|
|||
 |
|
||
|
31.01.2009 - 21:14
Sain vihdoin anottua tutkintoni Jyväskylän yliopistosta, erinomaisin arvosanoin. Ja tehtyä vuoden ensimmäisen lokimerkinnän. Heposet kilistävät kaurakuppeja kunniakseni. 16.12.2007 - 19:55
25.06.2007 - 10:12
Marinoituja kukkakaaleja, paahdettuja tomaatteja, paistettua haloumia, ryppyperunoita ja mojoa ja guacamolea, sienipiirakkaa, perunasalaattia, tofunakkeja, salaattia, sämpylöitä, ja makeaksi kesäisiä korvapuusteja tomaattihillokkeella. Juhannuspiknik Pihlajasaaressa oli antoisa niin seuran kuin syötävienkin puolesta. Kokko syttyi ja hiekka oli lämmin. Muitakin oli: 3200. Ainoastaan muuten niin kauniin ravintolan ja kallioisen avomeriterassin tanssimahdollisuudet olivat heikohkot. Jyväskylän Ainolan lavaa saattoi kaivata. Helsingin jäätelötehdas tarjosi jäätelöä läpi juhannuksen. Monta kertaa käytiin, ja Suomenlinnassa myös.
29.05.2007 - 19:43
Ensimmäistä kertaa verenluovuttajana tänään, eikä edes pyörryttänyt. Kivihaan jälkihuilimehu ja kolmioleivät olivat vähintäänkin vaivan arvoisia. Tärkeämpänä kuitenkin: yksi luovutusannos voi pelastaa jopa kolmen ihmisen hengen. Haastankin kaikki tämän blon lukijat luovuttamaan (kyllä, juuri Sinut)! Varsinkin näin kesän kynnyksellä vertasi tarvitaan >> veripalvelu.fi.
26.05.2007 - 15:56
Toukokuun ruokahaasteen äänestys on käynnistynyt. Äänestäkäähän
hurmaava Hunajakanelijäätelö voittoon! Äänestysaikaa on 30.5.2007
saakka osoitteessa monkeyfood.net.
05.05.2007 - 14:16
Kansallisteatterin Viimeinen juna länteen oli varsin tavanomaisesti toteutettu tarina jatkosodan perääntymisvaiheesta. Viipuri menetetään, suomalaiset lähtevät Äänislinnasta. Keskitysleirin nimi on siirtoleiri. Yksi hokee AKS:n valaa, toinen kalevalaista runoutta, kolmannelle tärkein on hotellin kristallikruunu.
Näytelmässä mikään ei noussut tavanomaisuudesta, ei yksikään näyttelijä, eivät tapahtumat, lavastus, ohjaus... Mikään ei tosin tehnyt pohjanoteeraustakaan, vaikka perinteisissä ihmissuhdekuvioissa olikin kestämistä. Varsinkin näytelmän alkuosa rakentui ensisijaisesti romantiikan varaan; sodan aikanakin rakastutaan, suunnitellaan tulevaisuutta, juonitellaan. Toinen puoliaika toi sentään mukaan yhden monologin verran eettistä pohdintaa siitä, kuinka ihmiset ovat kaikki samanlaisia; umpisuoli, peräsuoli ja keuhkot. Henkilöiden erilaiset arvot jäivät kuitenkin pintapuolisiksi. Itseäni kiinnosti ehkä eniten leirin kapteenin kansanrunousinnostus. Liivin kieltä oli erityisen mielenkiintoista kuulla, sotilaiden puhekielisiä "mä, sä" ilmaisuja taas ei. 28.04.2007 - 17:38
Tää asuis nyt täällä merenrannan metropolissa,
olis vaan näiden punaisten seinien suojassa. Puihin tulis silmut ja linnut. 20.04.2007 - 21:12
Jyväskylän ensimmäiset kirjamessut nyt viikonloppuna 21-22.4. Paljon ihmisiä ostoksilla koneellisesti ilmastoidussa tilassa, kirjoja sentään. Ämyreistä myös puhetta kauden kirjoista. Omalta osaltani saan olla vaikuttamassa, että myös puhutaan eikä vain markkinoida. Haastattelen Kreetta Onkelia ja Vänrikki Stålin tarinoiden uutta suomentajaa Juhani Lindholmia. 11.04.2007 - 09:12
Linnunlaulun runoillassa teemalla Runo, kone ja kokeellisuus. Karri Kokko aloittaa hiljaiseksi vetävällä Varjofinlandiallaan. Teos on koostettu verkkopäiväkirjojen pahan olon ilmauksista. "On raskasta järkyttyä kaikesta". Rita Dahl jatkaa: "täytyy tienata jollain keinolla, jotta voi syödä kaurapuuroa aamulla". Kari Aronpuron runoa "Yhtä kaikki, yritys koneeksi" olen odottanut etukäteen, saan sen myös kuulla."Nykyisillä linnuilla ei ole hampaita". Janne Nummelan runot eivät jaksa tulla minua lähelle, vaikka "merellä et voi luntata". Vasta kun Nummela puhuuu suomen kielen plastisuudesta, kielen sedimentistä, kiinnostun. "Kuka lisää välillemme lauserakenteet?" Illan runoudessa materiaalia on haettu koneesta, sattuma on toiminut metodina, on kuljettu etenemisen ehdoilla. Ja koko ajan kaikilla on tarve korostaa, että hakukone runouskin on runoutta.
01.04.2007 - 09:15
Luin Kalevalan ja syvensin sitä vielä 5pv:n intensiivikurssilla. Nyt taidan muinaissuomalaisia loitsuja ja tiedän, että paha karkoitetaan lukemalla kyseessä olevan pahan syntyloitsu. Esimerkiksi käärmettä vastaan luetaan käärmeensynty-sanat: "Hoi mato Jumalan luoma!/Kuka nosti nokkoasi,/kenpä käski ja kehoitti/päätä pystössä piteä,/kaulan vartta kankeata?/Pois nyt tieltä poikellaite,/tungeita kulohon kurja,/alas kursohon kuoite,/heilauta heinikkohon!/Josp`on tuolta pääsi nostat/Ukko pääsi särkenevi/nuonilla teräsnenillä/rakehilla rautasilla" (19:78-90). Kalevala on enemmänkin samanistinen loitsueepos kuin varsinainen sankarieepos. Lönnrot tietoisesti jopa vähensi taisteluiden kuvausta ja sotaisia aiheita ja inhimillisti sankareitaan. (Teoksessa yllättävän paljon nimenomaan miehet itkevät, eivät niinkään naiset. Oikeastaan joka välissä.) Luterilainen kirkko on todennäköisesti vastuussa siitä, että luonnonuskontoihin perustuva lauluperinne hävisi muualta Suomesta aikaisemmin kuin Karjalasta, jossa ortodoksinen kirkko oli suvaitsevaisempi loitsivaa ja tuonpuoleisessa käyvää kulttuuria kohtaan. Samanistisen kulttuuripeinnön voimakasta yhteisöllisyyttä kuvaa se, että esimerkiksi sairaus ei koskaan ollut yksilön henkilökohtainen onnettomuus sinänsä, vaan yhteisöä kohtaan tapahtuva hyökkäys, jota vastaan samaanin johdolla yhdessä taisteltiin, loitsuin (buranaa ei ollut). Kalevala on myös kosintaeepos. Mielenkiintoista oli se, että muinaissuomalainen yhteisö oli varsin matriarkaalinen. Esimerkiksi neitojen naittaminen oli aina äidin tehtävä, ei isän, kuten länsimaissa yleensä. Täältäkö asti ns. pohjoismaiset vahvat naiset periytyvät? Matriarkaalista huolimatta ei naisen asema välttämättä ollut hyvä muinais-Suomessakaan. Pohjolan häät -runojen yhteydessä sulhaselle opetetaan mm. miten löydä (oppimatonta) tulevaa vaimoa niin, ettei naapuri näe jälkiä. Joku raja! -olemmeko edenneet muinaissuomalaisista ajoista lainkaan? Morsianta opastetaan miehelään lähdön jälkeen unohtamaan tästä lähin päiväunet, äidin rakkaat sanat ja ruokakaapista napostelu. "Kun lähet talosta tästä,/muista kaikki muut kalusi,/ne kolme kotihin heitä:/päivän päälliset unoset,/emon armahat sanaset,/joka kirnun pettäjäiset!" (23:35-40). Olen outona arastellut Kalevalaan tarttumista näihin päiviin saakka. Onneksi kaikella on aikansa, ja sen ajan sitten tullessa huomaa, kuinka hienoja aarteita kirjallisuudessa onkaan. Vihdoinkin olen löytänyt kansanrunon. 28.03.2007 - 08:26
Tänä vuonna kevään ensimmäinen perhonen oli nokkosperhonen. Näimme sen Arabianrannassa 25.3. Kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna.
02.03.2007 - 09:19
Kolme päivää unelmien keskustakirjastoa. Kirjoja ja vihreitä ajatuksia. Sunnuntaina myös ilmapalloeläimiä!
13.02.2007 - 21:51
Tämä blo täyttää vuoden ja minä yhden lisää. Edessä on tyhjä avara maa.
Minä nojaan puuhun ja laulan.
19.01.2007 - 14:22
Joutsenet mustassa vedessä, kun katsomme kalliolta sinä et näe niitä, niin kuin minä ja korpinmustat siivet ylläni peittävät meren jäljet, iskut kalliota vasten. Meri ei mene jäähän tänä vuonna.
(Mikä runotorstai?)
17.12.2006 - 21:58
Don Johnson Big Band, Tavastia. Mahtavaa kosmista voimaa!
Erityiskiitos Pekka Kuusistolle, Felix Zengerille ja Tommylle upeasta One MC:stä. 13.12.2006 - 18:03
Villa Kivessä esikoisrunoilijoita kuulemassa. Marianna Kurton lyriikka kiehtoi jo etukäteen minua henkilökohtaisesti eniten. Myös Silja Järventaustan runojen laskutoimitukset ja lapsen maailma sekä minulle aiemmin tuntemattomaksi jääneen Jussi Hyvärisen venäläiseen traditioon nojaava, kuitenkin nykypäivän sanastoa (mm. modeemi) viljelevä runo puhuttelivat. Boheemisti myöhässä saapuneen Ville Hytösen euroopparunoihin en sen sijaan oikein kolahda, vaikka Hytösen kulttuurianalyysi olikin kaiketi ihan osuvaa. Viimeisenä esiintyneen Jarkko Tontin huumori jäi lämmittämään. Olisipa talo.
"--- Olen aina toivonut että sataisi kiviä mutta aurinko on tullut tielle. Sitä pitkin piti kävellä ja toistella nimeään, jonka joku toinen oli valinnut. Jotain epämiellyttävää saisi pian tapahtua. Eilen näin hevosen silmät ihan läheltä. Ne olivat pelokas metsä." (Marianna Kurtto: Eksyneiden valtakunta 2006) 06.12.2006 - 09:15
Eeva-Liisa Manner -seuran ja Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaineen järjestämässä Mannerin juhlaseminaarissa eilen. Seminaari aloitettiin Jarkko Tontin johdolla, pohtimalla Mannerin heideggerilaista suhtautumista kuolemaan. Heideggerista poiketen Manner ottaa huomioon myös ihmisen (sekä yksilön että lajin) syntymän. Joo, kuolla voi yksin, syntyä vain kaksin, yhdessä, nähdä toinen eikä siihen peili riitä. Kuollessa peili rikkoontuu, niin yksin olet ettei kukaan sinua katso, sirpaleet rikkovat ihon. Tai Mannerin sanoin: "olen yksin ja me tuhoamme toisemme". Raili Elovaara esitti mielenkiintoisia tulkintoja muistin ja ajan suhteesta Mannerin runoissa. "Kaikki säilöttynä laajenneeseen sekuntiin", ja kun nykyhetki on ääretön, muistosta tulee pysyvä emmekä "pääse koskaan pois tältä sillalta". Luentaansa Elovaara otti mukaan myös Proustin tahdosta riipumattoman muistin käsitteen, "ja aika avaa vanhat jo suolaiset ruusunsa". Leevi Lehto piti kenties eniten minua kiinnostaneen alustuksen otsikolla "Manner ja kansainvälisen modernismin perinne". Lehto puhui 50-luvun modernismista nimenomaan kansallisena suuntauksena, mikä antoi minulle vapauttavaa tukea omiin häilyviin modernismin määrityksiini. Lehto korosti 50-luvun modernistien keskinäistä mallioppimista ja kollektiivista modernismin (myös monimerkityksisyyden!) luomista. Iltapäivän osuus Mannerista draamakirjailijana ja Poltetun oranssin ohjaajien muistelut jäivät osaltani vähemmälle huomiolle.
"Men i vilken stad det hände det har jag glömt." 30.11.2006 - 09:07
Haikea luopumisen tunne, kun palauttaa kirjastoon kirjoja, jotka ovat olleet lainassa puolitoista vuotta. Vai sittenkin riehakas vapautuminen: hei-hei! 22.11.2006 - 20:43
Grd on vihdoin myös virallisesti valmiiksi todettu ja arvosteltu erinomaiseksi. "Ylinen pystyy tuottamaan jopa uutta tietoa, mitä on pidettävä merkkinä tavanomaisen ylittävästä suorituksesta." Tiivistelmä työstäni:
Tutkimuksessani tarkastelen monimerkityksisyyttä suomalaisen lyriikan modernismin piirteenä. Aineistonani ovat Paavo Haavikon Tiet etäisyyksiin (1951), Tuomas Anhavan Runoja (1953), Mirkka Rekolan Vedessä palaa (1954) ja Eeva-Liisa Mannerin Tämä matka (1956). Lähtöoletukseni on, että monimerkityksisyys on eräs keskeisistä keinoista siinä lyriikan kielen ja rakenteen modernistisessa vapautumisessa, joka Suomessa pääosin 1950-luvulla tapahtui. Monimerkityksi- syydellä tarkoitan ilmaisua, joka sisältää useampia, merkityksiltään toisistaan poikkeavia lukutapoja ja lukemisen mahdollisuuksia. Käsittelen monimerkityksisyyttä ennen kaikkea kielen uudistumisen ilmiönä. Erittelen ja analysoin aineistostani nousevia monimerkityksisiä ilmaisuja. Runoanalyysien avulla pyrin tuomaan esiin minkälaisena monimerkityksisyys ilmenee suomalaisen lyriikan modernismissa. Lisäksi tarkastelen, miten monimerkityksisyyteen suhtauduttiin 1950-luvun aikalaiskritiikeissä ja teoreettisessa keskustelussa. Pohdin myös, minkälaista maailmankuvaa monimerkityksinen kieli ilmentää ja miten se näyttäytyy sodanjälkeisessä kontekstissa. Tutkimukseni keskeisiä havaintoja ovat aineistoni teoksissa ilmenevät erilaiset monimerkityksisyyden ilmaisutavat. Ne sijoittuvat teoksissa niiden teemojen kannalta keskeisiin kohtiin ja asettuvat siten kohosteisiksi, lukijan tulkintaa tietoisesti herätteleviksi poeettisiksi keinoiksi. Teokset eroavat toisistaan siinä, minkälaisia monimerkityksisyyden keinoja ne ilmaisussaan käyttävät. Monimerkityksisyys näyttäytyy laajana ilmaisukenttänä, jonka sidonnaisuus modernismin uudistuvaan kielenkäyttöön ja 50-luvun maailmankuvaan osoittautuu ilmeiseksi. Havaintoni modernismin aiheuttamasta lukutavan muutoksesta nousee myös tärkeäksi osaksi monimerkityksisten runojen tulkintaa. Monimerkityksiset runot vaativat lukutavan, joka ottaa huomioon lukijan osallistumisen merkityksen muodostumisen prosessissa. 21.11.2006 - 20:45
Avaan Saarikosken "Asiaa tai ei" keskeltä auki, ihan vain siksi kun se on siinä pöydällä, pinon päällimmäisenä, kerännyt pölyäkin se siinä, ja minulla on käsi, joka sitä kohden ojentuu, mutta ei pidemmälle. Saarikoski on ruvennut lukemaan Joenpellon Sataa suolaista vettä, jonka olen jokin aika sitten itsekin lukenut ja kirjoittanutkin siitä tuonne oikealle, Luettuihin. "-- mutta kahteen sivuun se jäi, kirja ei vie mukaansa, ja mistä tämä johtuu? Minusta teksti heti alkoi tuntua jonkinlaiselta reportaashilta, lehtijutulta, se oli selostus, ulkoapäin nähtyä elämää. Ihmisistä kerrotaan sanoin joita he itse eivät käyttäisi. --" (Saarikoski 1980, 58) Hetken minusta tuntuu kuin joku keskustelisi kanssani. (Tekstiin on pyritty merkitsemään jäännöslopukkeet.) 01.11.2006 - 21:05
Rakkaiden ystävieni Johannan ja Villen häitä tanssittiin 28.10.06. Onnea (sinne puistikon laidalle). 11.10.2006 - 22:00
"Järki ilman humanismia on hyödytöntä." Aki Kaurismäki osoittaa sanansa Putinille (päiviä ennen Anna Politkovskajan murhaa). HS 11.10.06 22.09.2006 - 19:13
Kipu on sinua kestävämpi. Luulit
että kestit sen, mutta se vain vaihtoi paikkaa: oikeasta polvesta vasempaan, iltahämärästä aamun saraan, sängyn laidalta toiselle, -se oli kuin kevyt kierähdys. Siellä se nyt värjöttelee, odottaa, tykyttää, aurinko ei ole vielä noussut. On sellaista ettei se ehkä nousekaan, taivaalla vuodenaikaan nähden väärät linnut. Olisi hyvä nukkua kaiken läpi nähdä unta, mutta ei: sinä räpiköit vedestä täydessä altaassa, hukutetussa unessa. Sänky on päättymättömän suuri. Kipu on siirtynyt laidalta toiselle ja on paikallaan lumpion alla kun nouset ja ensimmäinen askel jäätää sinut paikallesi. Vesi on valunut yltäsi siihen, lammikon pinta rasahtaa rikki. Tämä ei sentään ole se sama yksinäinen huone. Turha luulla: et sinä kävele enää koskaan, tästä ylöspäin sinä lennät. Taivaalla on vuodenaikaan nähden väärät linnut. 13.09.2006 - 19:23
Auringon siltaa syksyn viilentämässä Köhniön järvessä. Varpaisiin tarttuu kesän hiekka, se varisee kuivuttuaan pois. Hyppytornin puussa on hien ja leikin haju. Jalkapohjia vasten se on sileäksi hioutunut. (Toivottavasti ei ollut vielä viimeinen uintikerta luonnonvedessä tällä kaudella.) 01.09.2006 - 11:46
Kun grd vaikuttaa valmiilta, menen metsään tarkistamaan joko puolukat ovat kypsiä. Eivät aivan vielä ole. 25.08.2006 - 21:36
mm. minä en halua, varsinkaan karaokea, mutta Nuoren Voiman Liiton runokaraokea, sitä täytyy ainakin kerran koettaa. Taiteiden yönä Korjaamolla Helena Sinervoa.
Jos se ei saa tahtoaan läpi, sen on opittava hautomaan. Sen on opittava ruokkimaan poikasia ja laulamaan kuplivia äänteitä, kun naaraat kalastavat, kun naaraat vaeltavat jäätikön halki, kun hylkeet putkahtavat avannosta ja sukeltavat veden alle, sukeltavat itsensä sisään kuin valo. Valo pääsee veden alle. Valon suunta on sisälle, sillä vain sisältä näkee ulos. Talviauringon valossa kalat näkevät pakkasen. Jättäkää se siis omiin oloihinsa, jättäkää se lattialle ja potkimaan. Siitä on kaikille etua. Naaraat tietävät sen tarkasti, ne vaeltavat sankoin joukoin sisälle, ne leijuvat aurinkoa päin, aurinko on niiden sisällä, ja ne juovat siitä kuin avannosta. Helena Sinervo, kokoelmasta Sininen Anglia 1996
22.08.2006 - 19:51
Aika vähän jäi lopulta jälkiä paperille, päähän ja käteen (näiden kielelliseen ja kirjalliseen liittoon) Helsingin Poetiikkakonferenssista 2006, jonka aiheena oli "Perinne ja uudistuminen". Johtuniko siitä, että 30% seminaarista käytiin englannin- ja 30% ruotsinkielellä (!), vai salin nihkeän kuumasta, hapettomasta ilmasta ja ikkunasta (silloin kun se hetken oli auki) ujeltavista ja rämisevistä kaupungin äänistä.. en tiedä. Jotakin toki kuitenkin, olihan kyseessä päivän verran asiantuntevaa poetiikan ja runouden käsittelyä paljain käsin, ilman silkkihansikkaita. (Tällaisissa seminaareissa on myös se ilo, etä ilma on sankkana runohippusistaa. Niitä hengittää ja myöhemmin ne tihkuvat sormenpäistä ulos, valmistavat kesken jääneen runon, ehkä tällä kertaa sen kuolleesta merenpohjasta kertovan.)
Eniten minulle konferensissa antoi Paavo Haavikoon keskittyvä osuus. Haavikolla on lause, toisteinen, katkoainen, itseään määrittelvä ja itsensä kieltävä, innovatiivinen lause, jonka taustalta Leevi Lehto löysi kiinnostavasti Joel Lehtosen tuotannon vaikutuksia. (Ehdottomasti otettava luentaan tämä yhteys!) Haavikon teosta Kaksikymmentä ja yksi, tai oikeammin sen englanninkielistä käännöstä One and twenty oli vaikuttavaa kuulla kääntäjä Anselm Hollon tulkitsemana. Myös hänen huomionsa Haavikon ylösalaisin kääntämästä kartasta, jossa pohjoinen ja pohja tulevat toinen toisekseen, sai aikaan sisäistä liikehdintää. Johanna Pentikäisen Haavikko-tutkimus herätti kiinnostukseni niin ikään. Jesper Olssonin puheenvuoro Ruotsin 1960-luvun konkreettisesta runoudesta ja 2000-luvun digitaalisesta runoudesta meni valitettavasti kielitaidostani yli. Vaikka pehmeää ruotsinruotsia olikin ilo kuunnella, sisällön ymmärtäminen olisi kenties tuonut siihen jotain lisää.. Seminaarin päättävä Teemu Mannisen puheenvuoro valaisi hetken kirkkaasti ja muistutti instituutiosta, kustantajien, runoilijoiden ja lukijoiden välisestä palavasta kolmiosta, Bermudan kiirastulesta. Mihin suuntaan kustantajien "huono maku" runoutta vie? Antaako se jäykkyydellään mahdollisuuden uudelle syntyä toisaalla vai estääkö se uuden leviämisen? Lounastauon välimerkintänä on vielä kysyttävä: onko Helsingin Unicafen ruoka aina näin kelvotonta Jyväskylän opiskelijaruokaloiden luksukseen verrattuna? 22.08.2006 - 19:08
On teatteria ja kesäteatteria. Tämä oli jälkimmäistä. En taida pitää jälkimmäisestä.
Kom-teatterin kesäproduktio oli täydellisen epätasapainoinen esitys. Näytelmän ensimmäinen osa (Täällä Pohjantähden alla I) oli viihteellinen ja rytmikäs, nautittavakin. Toiminnallinen, näyttelijöiden askelten rytmiin sidottu ilmaisu ja väliin jopa ylitse viety komiikka hallitsivat. Tämä toi kohtauksiin jonkin verran pituutta, jota siihen tottunut katsoja jäi sitten väliajan jälkeen täysin vaille. Toinen, väliajan jälkeinen osa (TPA II) käytiin nimittäin läpi hätäisesti, mihinkään keskittymättä. Vuoden 1918 traagisuus jäi näin täysin syntymättä. Jäi tunne kuin II-osan kuvaama kapina "olisi alkanut sunnuntaina ja tiistaina oltiin jo kotona nauramassa". Mm. Akselin kotiinpaluu, jonka Linnan alkuperäisteoksen mukaan pitäisi olla traaginen ja pitkä, molemminpuolisen vierauden, ahdistuksen, pelon ja lopulta hiljaisen sopeutumisen prosessi, oli ohi yhdellä kevyellä halauksella. Ehkä aika loppui kesken. Ehkä kesäproduktio haluttiin pitää kevyenä. Tai ehkä minulta jäi tästä tulkinnasta jotain olennaista ymmärtämättä. Kuten se, miksi ihmeessä näytelmä alkoi idioottimaisesti hymyillen ja päättyi röyhkeään nauruun? En tarkoita, että Pohjantähti olisi mielestäni teos vailla huumoria, sitä se ei todellakaan ole, mutta tällä kertaa naurun ohella siitä ei juuri muuta noussut. Paitsi Linnan upea proosa ja sen koskettava ja täsmällinen, osuvan kerronnallinen kieli, jota oli hienosti otettu näytelmään mukaan. 15.08.2006 - 12:12
Jumalten kaltaisina loimme perinteitä tuleville. Hyvää ruokaa, joka vaatii jäämään vielä ylimääräiseksi päiväksi, pitkiä uintiretkiä, vihreää politiikkaa ja pyöräretkiä. Läsnäoloa kookoksena, jakkarana ja juhannusruusuna.
10.08.2006 - 14:15
Här ville jag bo. I början av augusti åkte vi till Borgå och såg de röda strandbodarna. Vi köpte glass och veteöl (inte sidukka). 10.07.2006 - 09:05
Helle ja grd eivät sovi yhteen. Näen keitaita aavikolla horisontissa siintää purjevene... 11.06.2006 - 22:11
Pyhiä kolminaisuuksia: runoissani lumi, linnut ja minä, ateriana punajuuret, vuohenjuusto ja eteläafrikkalainen pinotage. Saaristomeri, purjeen läpätys kun se nousee, pingottuu ja moottori sammuu, tai vaellusillan nuotio, kun se valaisee laavun ja ruisleipä paahtuu (ja eräät maiharit), metsä ja hiljaisuus ympärillä. Talvipalatsi, Taivaan mittakaava ja Hänen olivat linnut. Tai Muumilaakson marraskuu, Hiililiekki ja Tämä matka. Liike: pitkämatkan juoksu, lavatanssit juhannuksena Ainolan lavalla, jotka tänä vuonna jäävät väliin ja päiväunille kellahtaminen. Muisto ja odotus.
Oi te kommentoimattomat ystäväni, pyhiä kolminaisuuksia? 09.06.2006 - 21:16
Vältä liikkumista. Nouse sängystä hitaasti tai älä vielä. Nouse vasta kun puuro on valmista. (Yksin asuessa siihen menee niin kauan, että tulee nälkä ja on noustava.) Ota mahdollisimman vähän askeleita. Mene keittiöön vasta kun sinulla on asiaa muihinkin huoneisiin sillä suunnalla. (Yksiössä tämä ei ole kovin vaikeaa.) Lue ja kirjoita. Pidä jalkoja hellästi koholla tyynyn päällä. Älä ajattele niitä. Lopulta (n. klo 12) kun mitään ei ole enää tehtävissä, anna itsesi mennä ulos. Sinulla ei ole vaihtoehtoja, mutta hissi sinun talossasi on. Käytä sitä! (Niin typerältä kuin se tuntuukin.) Kävele lähimmälle puiston penkille ja istu alas. Nyt voit ajatella jalkojasi; ajattele polviasi. Ajattele niistä pelkkää hyvää. Näe linnut (lokki ja pääskyjä) itsesi yläpuolella ja kasvata itsellesi siivet. Nouse ilmaan ja lennä niin nopeasti kuin pääset. Unohda kaikki mitä olen sanonut liikkumisesta. Anna siipien iskeä, tuulen hakata kasvoja ja mastoja vasten. Palatessasi katso itseäsi alhaalla, istumassa puiston penkillä. Hiekkaan on kengänkärki piirtänyt linnun kuvan. Lähtiessäsi jälleen kävelemään, ajattele polvia. Ajattele niistä pelkkää hyvää. Kaiken ollessa ohi, on paraneminen suoritettu. 26.05.2006 - 22:08
Pienen metsän takana kiipeän lintutorniin ja näen tämän kaiken: sateen jälkeinen laskeva aurinko lipuu järveä pitkin luokseni. Alhaalla ruovikossa vesilintuja, joutsenet uivat kauempana. Tulevan kesän vihreä ympärillä, eivätkä vastakuoriutuneet hyttyset osaa vielä imeä. Kuuntelen nappiradiosta kuinka Lordi ja tämän hetkisen arvion mukaan 80 000 ihmistä huutavat Kauppatorilla. Linnut huutavat täällä, kuuntelen. 13.05.2006 - 18:05
Kiitollisena saamastani palautteesta, jonka mukaan runossa tökkivät yhteen toisaalta selostuksenomaisuus ja toisaalta lyyriset (tai tarpeettomat) lauseet, kuten "saari on kehä" tai "vesi on veden väristä". Olen huomiosta samaa mieltä, mutta suunta on epäselvä. Viedäkö lyyrisempään vai selostuksenomaisempaan suuntaan, vai yrittääkö sittenkin luoda niiden välille harmoniaa keinoilla x.. Tänään runo "Jurmon linnut" näyttää tältä. Se opettelee lentämään. Sitä saa auttaa. Maa on saari. Maa on kivi vedessä, monta kiveä järjestetty vastoin kivien tahtoa. Kivi on ympyrä ja kova saari on kehä ja saaressa metsä on harva, puita vähän. Ne on istutettu vastoin puiden tahtoa. Kaukana palaa lintuparvi lähemmäksi, tuulee. Tuulee jokaisesta ilmansuunnasta, tuulee niin että vesi pysyy paikallaan. Tuulee että linnut tippuvat puista juoksevat saaren kehää karkuun ihmisten edellä. Linnut kuolevat pakataan pahvisiin laatikoihin ja järjestys saavutetaan: metsä on harva. Vedellä on tahto kun se lopulta päättää tulla; Linnut lentää Ihmiset ja laatikot ja järjestys muuttuvat eikä saari ole enää saari, metsä harva, puita vähän.
Tänään olin myös päivystämässä täällä, ja todella tuuli, niin että palelsi. 11.05.2006 - 09:53
Metsä on harva, puita vähän, ne on istutettu vastoin maan tahtoa. Maa on saari. Maa on kivi, monta kiveä. Ne on järjestetty vastoin ihmisen tahtoa. Tuulee niin, että linnut tippuvat puista. Linnut juoksevat ihmistä karkuun, ihmisten edellä. Saari on ympyrä ja kehä. Vesi on veden väristä. Linnut kuolevat ja pakataan laatikoihin. Saari on ihminen ja järjestys saavutetaan: metsä on harva. Tuulee niin, että vesi pysyy paikallaan. Tuulee jokaisesta ilmansuunnasta. Linnut pysyttelevät laatikoissa, se on niiden tahto. Vedellä on veden tahto, kun se lopulta päättää tulla Linnut lentää Ihmiset ja laatikot ja järjestys muuttuvat eikä saari ole enää saari, metsä harva, puita vähän.
Oman keskeneräisyyden kohtaaminen. Varsinkin säejako. Ediittiä ja kritiikkiä? Taustoitusta. 06.05.2006 - 19:25
Kirjoittajan yhdeksi ongelmaksi voi nousta keskeneräisyyden sensuuri. Itsesensuuri: liian korkeat tavoiteet, joiden yli ei pääse kulkemaan. Täydellisyyden vaatimus, virheiden sietämättömyys. Oman äänen rajamuurit. En voi sanoa kuin sen minkä olen jo sanonut. Karkuun juoksu, kun kaikki muu on tehtävä aina ensin, ja unikin tulee iltaisin niin helposti. Pääsy kielletty: tekstien pimittäminen itsellä, jotta niitä ei tarvitsisi muokata, jotta niitä ei tarvitsisi kirjoittaa loppuun. Keskeneräisyyden turva, keskeyttämisen houkutteleva syli. Usvainen lampi, johon hiljaa upota. (Ja tämä on vain esimerkki yhdestä ongelmasta, jonka kirjoittaja voi iltateillään kohdata.) Lohikäärme ystävänä. Täällä alkaa (ehkä) ilmestyä keskeneräistä runoutta. *** Vaikka jälkeenpäin ajateltuna minä koen tämän julkaisukanavana tämänkin. Miksi julkaisisin keskeneräisyyksiä? Vai vielä helpomminko ne silloin jäisivät muokkaamattomina sängyn alle, mörköjen ja pölykoirien ruoaksi? 26.04.2006 - 09:04
Myös muurahaisia auringossa ja katua ylittävä koppakuoriainen nähty. (Ja grd:a kirjoitettu.)
24.04.2006 - 21:33
Kevään ensimmäinen perhonen nähtiin Seminaarinmäellä 22.4 ja se oli onnekkaasti vaalea sitruunaperhonen. Hiukan jo odottelemani leskenlehtihavainto tehtiin päivää myöhemmin. Kevään lähteellä oli "magiska inverkningar" -grd eteni tänään neljä liuskaa. Lähteellä:
20.04.2006 - 20:36
Tuli vietettyä pääsiäinen pitkän kaavan mukaan. Siinä ehti kävellä läpi keväisen Tukholman ja halki vielä keväisemmän Klaukkalan. Juoda yhdeksää eri punaviiniä, näistä parhaaksi mieleenpainunutta Riojan alueen viiniä jopa kahdesti. Paistaa punajuuripihvejä, ja syödä mämmiä ja lammasta ja montaa muuta hyvää (ja aamut, aamut!). Ehti pyöräillä lähemmäs 200 km, mm. pyhiinvaellukselle Aleksis Kiven synnyinmökille (kuvassa). Ja kuunnella Radio 1:stä kellojen yönä Turun tuomiokirkon upeita kumahduksia. Siinä ehti olla tanssilattialla keittiössä ja vuorella vetten päällä, nähdä unta Kurkijärvellä ja unohtaa aamulla missä oli. Ehti kokea runoutta eri tiloissa samojen ihmisten keskellä. Nähdä laukkaava hevonen ja syöksyvä vesi, saunan lämpö ja pimeän tulo. Ehti Suomen kulttuurihistoriassa kieliriitaan asti. (Siinä ei ehtinyt saada grd:aan eteenpäin yhtään.) 07.04.2006 - 21:16
Runous, filatelia, pingiksen peluu, sienestäminen. Onko runous vain harrastusryhmä muiden joukossa? Olli Sinivaara piti tätä tärkeänä lähestymiskulmana, Helena Sinervo halusi nähdä runouden ulottuvan laajemmalle. Itse koen ja hyväksyn Pauliina Haasjoen tavoin, että elän hyvin pienessä maailmassa eläessäni runoudessa (riippumatta siitä, mitä HS harhaanjohtavasti uutisoi). Mutta sittenkin koen kirjallisuuden antavan runoudelle aseman, joka on yli yksityisen ja siten myös hieman ohi "mistä tahansa harrastuksesta". Näin ajattelevat ehkä kohdallaan myös vatsatanssijat tai puutöiden tekjät, enkä halua lähteä tässä sen tarkemmin määrittelemään harrastamista käsitteenä (sen sijaan voin mainita, että se on viittomakielellä huvittavaa itsensä raapimista).
Seminaarissa herättävää oli kirjallisuudentutkijoiden ja runoilijoiden kohtaaminen runotekstien tulkintojen maailmassa. Haasjoen Epäilyttävät puut (2005) ja sen avausruno osoittivat poikkeavat paikkansa lukijan ja tekijän lähtökulmissa. Niin ikään keskusteluun noussut sukupolvien välinen, kymmenvuosittain toistuvien muutosten ja murrosten paljastuminen tuntui epätodellisen rakenteelliselta, kuin keksityltä, vaikka en usko sen sitä olleen. 50-luvun modernismia grd:ssani ylläpitävänä allekirjoittaneena joudun myöntämään, että jopa tietyissä rajoissa uskon vuosikymmeniin ja niiden luomiin eroihin ja uusiutumisiin. Tästä kaikesta irrottautumaan pyrkinyt Sinivaara asettui tahtomattaan jatkumoon. Se todisteena. Karoliina Lummaan kauniit kuvallisuuden luennat ja erityisesti Sinervon (Oodeja korvalle 2003) muikkuparven havainnointi saivat minut sittenkin ja jälleen kerran harkitsemaan, pitäisikö minun hyväksyä "kirjallisuudentutkija" olemassa olevaksi ammattinimikkeeksi. Hetken seminaari sai myös pohtimaan Jyväskylän sijoittumista Suomen kirjallisuudentutkimuksen kartalle. Puuttuuko meiltä siellä jotain, jotain tällaista? Lopuksi on pakko mainita Olli Sinivaaran jylhän mahtipontinen, saarnaajan tapa lukea runojaan. Se saa linnut mykiksi. Hetkeksi. Yksittäisiä kiinnekohtia: Pelkistetty hiljaisuus, aistisuus. Naputat jalkaasi sadepisaroiden tahdissa. Siinä merkityksen hahmottamisen kitkaa. (Tauolla käyn ulkona katsomassa polkupyörääni.) Kirjoita tähän kasvava lumisade. Kirjoita puun juurien kumu. Kirjoita lasillinen maitoa ja kädestä pitävä käsi. *Kypsän viikunainen Vina Albani Gran Reserva 1998, Espanja (8.99€, Alko). 04.04.2006 - 08:09
Luen runojani ensi lauantaina 8.4 Kulttuuritehdas Korjaamon Open Stage-klubilla Helsingissä. Olet tervetullut kuulemaan. Illan ohjelma: 20:00 klubin ovet auki 30.03.2006 - 13:35
Runon ja viinin illassa eilen. Argentiina peittosi Israelin täyteläisten punaviinien sarjassa, mikä ei tullut ainakaan allekirjoittaneelle yllätyksenä. Ja argentiinalaisista malbec ei vetänyt vertoja syrah-rypäleelle, mikä sekin taisi olla ennustettavissa. (Joskin siis omista makunäkemyksistäni tässä vain puhujan.) Kaiken kaikkiaan suppea kolmen viinin maistelu sulatti miellyttävästi lumisen keskiviikoillan. (Jokaiselle jotakin: mukana olisi ollut myös suomalaisten marjaviinien tasting...) Runouden puolella illan pääesiintyjä Risto Oikarinen vakuutti Puupuhaltaja-kokoelman runoillaan, jotka täydentyivät Oikarisen taitavilla saksofonisooloilla. Näin kertakuulemalta en kokoelman kirjallisista vahvuuksista vielä tiedä, mutta esitys oli intensiivinen (ja antoi uuden oivalluksen graduunikin). Mäkisen Juhaa taas ei voi kai koskaan kuunnella pitämättä. Illan kohokohta taisi kuitenkin olla Alkuperäiskokoonpanon "runollisesti jazzahtava perushyvä avant-garde". Hengästyttävää pojat! Itsekin luin open stage -osuudessa mielestäni hienoksi kolmen sarjaksi hakeutuneen "Ja lopulta mieleen alkaa nousta lumiaaltoja" sekä hiukan erilaisen "Tallinnassa Pentin kanssa", jota olen vasta nyt, kun kirjoittamisesta on useampi vuosi, oppinut ymmärtämään. 25.03.2006 - 16:57
Radiosta Don Johnson Big Bandin uusi kappale Road ja menee musiikki, sen runous ja flow, sen kauniit väreet minun ihoani pitkin. (Ja Tommyn ääni kuin muisto tuo lähelle niitä vuosia silloin.)
21.03.2006 - 22:24
Ilahduttavasti olen viime aikoina saanut kokea kotimaista 50-luvun kirjallisuutta teatterissa. Jyväskylän kaupunginteatterin Tuntematon sotilas ja Savonlinnan kaupunginteatterin Ja hänen olivat linnut ovat kumpikin olleet arvoisiaan, joskin kummassakin esityksessä olen hiukan vierastanut mielestäni niin erinomaisen romaanin dramatisointia ja näyttämölle panoa noin kokonaisuudessaan. Tämä taitaa kuitenkin olla vain minun estyneisyyttäni. Kirjat ovat tehneet niin syvän vaikutuksen, että on vaikea vastaanottaa jonkun toisen tulkintaa samasta. Täytyy siis yrittää muistaa, että teatteriesitys on aina eri teos kuin luettu romaani, ja tätä vasten katsoa. Jos vertaan näitä kahta täysin erilaista näytelmää, jää Jyväskylän Tuntematon jälkeen Savonlinnan vahvasta esityksestä. (Tosin jää Linnakin jälkeen Vartiosta, ja tässä onkin kysymys pitkälti henkilökohtaisista mieltymyksistä.) Tuntematon kulki liian pitkälti lähtötekstinsä varjossa, vaikka mm. HS:n kritiikki toista mieltä olikin. Minulle Hurmeen kehuttu "klassikon uudistus" ei näyttäytynyt niin erityisenä. Muutama erinomainen näyttelijän suoritus ja jo Linnan kirjoittama yhtä aikaa viihdyttävä ja oivaltava dialogi piti kyllä näytelmää koossa koko kolmen tunnin ajan. Lopun pysäyttävää kokemusta, jonka HS:n kriitikko oli kokenut, ei ainakaan tuossa näytöksessä päässyt tapahtumaan. Savonlinnan ajallisesti puolet lyhyempi Ja hänen olivat linnut oli sen sijaan dramatisoinnissaan (Paavon Haavikon, jonka näyttelijät olivat pistäneet sitten vielä uusiksi) erinomaisen onnistunut. Vaikeasta ja katkelmallisesti kerrotusta romaanista oli saatu ehjä ja hieno kokonaisuus, jossa mielen hauraus ja inhimillisyys sekä tragediassa läsnäoleva koomillisuus tulivat vitaalisesti esille. Lavastus ja ennen kaikkea valaistus toivat näytelmään upeasti lähes toisen tason, samoin kuin tanssiksikin yltynyt näyttelijöiden liikekieli. Esitys rikkoi muutamissa kohdin alkuperäistekstin mielikuvia, mutta niin tehdessään se sittenkin vain toi tekstiin uusia näkökulmia, jotka eivät sitä heikentäneet. Kokonaisuus, vaikka olikin selvästi tekijöidensä näköinen, pysyi samalla uskollisena lähtötekstille, mikä lienee aikamoinen haaste. Erityistä kiitosta Savonlinnan kaupunginteatterin työryhmä ansaitsee näytöksen jälkeen järjestetystä keskustelutilaisuudesta. Sellainen pitäisi olla jokaisen teatteriesityksen jälkeen, niin paljon syvemmälle näytelmään pääsee, niin paljon enemmän se silloin tarjoaa. Mahdollisesti Jyväskylän Tuntematonkin olisi saanut minulta enemmän arvostusta, jos ei ainoaksi näytelmäkokemuksen jakajaksi olisi jäänyt HS:n kritiikki. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin kokenut teatterissa kaksi miltei eniten arvostamaani kotimaista romaania hienona suorituksena (Tuntematon) ja mielenkiintoisena, rohkeana ja taidokkaana (Linnut) kokonaisuutena. Kulttuuria, ja kohti korkealle!
12.03.2006 - 16:57
Hiihtämisessä on se kaikki. Kokonaisvaltaista urheilua, kuten olen joskus sanonut: kuin olisi salilla ja lenkillä yhtä aikaa. Rankkaa, mutta samalla pelkästään kivaa. Kuin olisi Linnanmäellä; hurjia laskuja, joissa ottaa vatsanpohjasta ja jännittäviä niissä kaarteita. Pitää osata painottaa sisäjalalla oikein, että pysyy pystyssä, ja siitä sitten onnistumisen riemua. Ja siitä kun pääsee jyrkän mäen ylös vain hiihtäen. Kaikki tämä erämetsässä kuin olisi vaelluksella tai kaukana poissa, vaikka kotiovelta on ollut matkaa max. 300m. Luontohavaintoja, hiljaisuutta, ja sitten taas vauhtia ja hikeä ja kevään lämmittävä aurinko kasvoilla. Näin meillä Laajavuoressa, täällä tämä kaikki.
10.03.2006 - 10:16
päivällä paistaa kevätaurinko, mutta illalla on pakkasta yli 20 astetta. kultaköynnös-parka on paleltunut, kun huolimaton puutarhuri on pitänyt ikkunaa auki. poistin köynnöksestä tänään taas lehtiä, jäljellä on enää yksi kolmasosa. ehkä kevätaurinko vielä pelastaa sen. (ainakin minut se pelastaa grd ääreltä ulos..)
08.03.2006 - 17:13
Katson ylös kun olen äidistäni tullut, tieni lihasta ulos laskenut. Taivaalta valuu vielä punainen veri, kiljun sitä kohti, huudan ja äänestä tippuvat valkeat helmet äitini rinnoille. Nuolen ne nielen makeat lihan reunat umpeen, ja laskee kivun kajo.
Tällä runolla aloitan Naisen ääni -tapahtumassa Ilokivessä tänä iltana. (Kiitos minut tilaisuuteen esiintymään kutsuneelle taholle.) 15.02.2006 - 11:44
Tallennan grd:n tekeillä olleen luvun "valmiin raakaversion" kovalevylle, kahdelle levykkeelle, jotka sijoitan eri puolille asuntoa, sekä lähetän sen itselleni sähköpostiin. (Tyytyväinen; aikataulu pitää ja uusia oivalluksia on tullut. Sisällysluettelo hahmottuu koko ajan selkeämmäksi.) Kastelen kukat (kultaköynnös murjottaa muuton johdosta, se on kuihduttanut jo kolme lehteä) ja alan tehdä lähtöä Helsinkiin! Hip, mikä ilo!
13.02.2006 - 17:47
Tänään olen syntynyt. Ensimmäisen merkinnän tehtävä on lopulta kertoa vain se. (Illalla Vakiopaineen Cuenta Cuentos -illassa lukemassa runojani. Sillä, tänään olen syntynyt.) Illan runot, sarjassa 3 osaa:
Lopulta mieleen alkaa nousta lumiaaltoja
Kesän hylkäämällä uimarannalla kuuluvat lasten menneet äänet, kiljahdukset kun vesi on kylmää naurun roiskeet kun valo on kirkas. Aurinko, sen säteet nyt hangella terävät neulankärjet paljaalla iholla. Vesi on kylmää kun menen vesi on kylmää kun jään reuna murtuu. ** Lintujen liukastelevat jäljet Jäällä ihmiset kyyryssä, jokainen oman mustan aukkonsa reunalla. Linnuista jäljellä vain lähdön jäljet. Makaan jalat rantaviivalla, jään valkea hiekka on muuttunut lumeksi, teen selälläni siihen itseni kuvan. Siivettömän. ** Ajatukset menevät lopulta kuoleman yli. Silta, joka on piirretty veden yli kuin silta. Jokin sen rakenteissa pitää vavahduttavaa ääntä. Ajatukset menevät lopulta yli, vesi huojuu, silta ja sen alla on opeteltava astumaan kivikovaa vasten, käveltävä vedessä niin kuin linnutkin lentävät, meidän päittemme yli. Uni: keinuu hiljaa kuu kun tuulikin nukkuu
Veden meriääni koskettaa kapeaa kylkeäni. Vesiraja hipoo luitteni väliin keinun sitä vasten ja sinua pidän itseni suojassa sisässä. ** Tuuli sammuu, tummuu hiljaisuus ottaa paikan veneen ympäriltä. Me jäämme pitkäksi aikaa tähän, kukaan ei sano siitä mitään. Sumu on sokea, sen edessä suljemme silmät.
Äänet ovat aaltoja. ** Minä pidän meressä kokoistasi kohtaa vedestä vapaana. Tämän jälkeen minun on kylmä vielä pitkään
Minun sohvallani makaa pieni nainen Aloitat samasta taas, aina hiekasta ja hienosta lasista, paljaista jaloista, paljaista sinä aina alat, askelista. Menet lapsena merenrantaviivaa menet harmaan hevosen kanssa tasakäyntiä, ja silmäsi ovat rävähtämättä auki, kun tulen työpöytäni takaa sammutan keskeneräisen sikarin sinun hampaittesi väliin avaan oven ja aika on ohi.
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 |
||
